Saavutettavuus- ja esteettömyysvalvonnan keskittämistä koskeva lakiehdotus on nyt lausuttavana
Esteettömyyden ja saavutettavuuden valvontaa suoritetaan nyt kahdessa eri viranomaisessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo digitaalisten palvelujen saavutettavuusvaatimuksia. Liikenne- ja viestintävirasto puolestaan valvoo esteettömyysvaatimusten toteutumista. Se toimii myös eräiden tuotteiden esteettömyydestä annetun lain mukaisena markkinavalvontaviranomaisena.
Tuotteiden esteettömyyttä ja digitaalisten palvelujen saavutettavuutta ohjaavat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivit. Esteettömyys- ja saavutettavuusdirektiivien tavoitteita edistetään Suomessa jo kansallisella lainsäädännöllä. Direktiivien tavoitteiden edistäminen toteutuisi entistä paremmin, jos tuotteiden esteettömyyttä ja digitaalisten palvelujen saavutettavuutta arvioitaisiin ja valvottaisiin yhtenä kokonaisuutena.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavan lakeja digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, sähköisen viestinnän palveluista ja eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista. Lakimuutoksien myötä Etelä-Suomen aluehallintoviraston saavutettavuusvalvonnan yksikön henkilöstö siirtyisi Liikenne- ja viestintävirastoon. Lait tulisivat voimaan 1.1.2025
Voit antaa lausunnon lakiehdotuksesta lausuntopalvelu.fi Avautuu uuteen ikkunaan
2. toukokuuta mennessä.
Lisätietoja löydät:
Laki eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista Finlexissä (102/2023)Avautuu uuteen ikkunaan
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Finlexissä (306/2019).Avautuu uuteen ikkunaan