”Selkeä ja yksinkertainen” on näkövammaisen kannalta hyvä suunnitteluperiaate

Verkkopalvelut kehittyvät, mutta näkövammaisten haasteita ei vielä ole täysin onnistuttu ratkaisemaan. Saavutettavuuden näkökulmasta yhdenvertaisuuteen on vielä matkaa, kertoo Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n vuoden 2019 loppuun asti puheenjohtajana toiminut Anneli Iltanen.

Anneli Iltanen on elänyt arkeaan niin näkevänä kuin sokeanakin Retinitis Pigmentosa -silmäsairauden kanssa. Romaaninen ja espanjalainen filologia vaihtuivat sairauden myötä hierojan ja kuntohoitajan ammattiin sekä järjestötöihin. Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n puheenjohtajana Anneli pyrki vaikuttamaan myös palveluiden saavutettavuuteen: järjestön tehtävänä on näkövammaisten oikeuksien valvominen sekä muun muassa palvelujen, kuten tietotekniikkaan liittyvän opastuksen järjestäminen.

Maailma visualisoituu, mutta näkövammaiselle graafinen sisältö on hankalaa. Ruudunlukuohjelma ei ymmärrä valokuvia tai kuvina toteutettuja taulukoita, ja kun visuaalista sisältöä on paljon, sivun käyttö on hidasta.

”Eri sivustoilla toimivat vielä erilaiset navigoimiseen liittyvät käskyt, ja ne  löytyvät usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Oman haasteensa tuo käyttäjän selain-apuohjelma-yhdistelmä, joka palvelusta riippuen joko toimii tai sitten ei”, Iltanen kertoo.

Saavutettavuuteen liittyvät haasteet olisivat Iltasen mukaan helpoin selättää suunnitteluvaiheessa, ei myöhemmin paikatessa. Toimijoille pitäisi saada vielä enemmän tietoa lain vaatimuksista sekä apuja ja tukea toteuttamiseen.

Esimerkkinä Iltanen mainitsee erään digitaalisen saavutettavuuskyselyn, johon hän yritti vastata.

”Kysely ei ollut saavutettava”, Iltanen hymähtää.

Digi ei saavuta kaikkia – eivätkä näkövammaiset ole yksi yhtenäinen ryhmä

Palveluiden digitalisoitumisesta ja käytettävyydestä Iltasella on paljon sanottavaa. Osallisuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja monikanavaisuudesta puhutaan paljon, mutta usein tuntuu unohtuvan, etteivät kaikki edelleenkään ole digin piirissä. Palvelupisteitä suljetaan tai ne ruuhkautuvat, puhelinpalvelussa jonottaminen maksaa aikaa ja rahaa – ja nämä muutokset osuvat pahiten juuri heikoimpaan väestönosaan.

Näkövammaisista suomalaisista suurin osa on ikäihmisiä. Digimaailmassa sujuvasti surffaavat työikäiset ruudunlukuohjelmien käyttäjät tarvitsevat saavutettavuudelta osin erilaisia ratkaisuja kuin vaikkapa ikäihmiset, joille pelkkä laitteiden käyttö voi olla haastavaa. Näkövammoja ja vamman asteita on myös laaja kirjo, joten näkövammaiset eivät ole mikään yksi yhtenäinen käyttäjäryhmä.

Selkeyden ja yksinkertaisuuden periaate palvelee kuitenkin kaikkia:

”Design for all! Selkeyden puuttuminen on suurin yksittäinen kompastuskivi. Se mikä auttaa näkövammaisia auttaa kaikkia käyttäjiä. Tämä ei siis ole yhden yksittäisen ryhmän eteen tehtävää työtä”, Iltanen muistuttaa.

Saavutettavuuden suhteen on tapahtunut edistystä, ja kriteerit täyttäviä palveluita on jo nähty. Käytettävyys onkin sitten toinen asia. Sisältö voi olla niin vaikeasti muotoiltua, että lauseita saa lukea useampaan kertaan.

Iltasen mukaan vammaisia ihmisiä voitaisiin hyvin osallistaa suunnittelussa enemmän. Näin palveluissa osattaisiin huomioida parhaiten erilaiset käyttäjät ja heidän tarpeensa.

”Ei näitä kukaan pahuuttaan tee toimimattomiksi”, Iltanen naurahtaa.

Näin parannat saavutettavuutta näkövammaisille käyttäjille

  • Suunnittele selkeä, yksinkertainen ja looginen rakenne.
  • Noudata html-semantiikkaa.
  • Varmista, että palvelua voi käyttää myös pelkällä näppäimistöllä.
  • Varmista, että näppäimistöllä eteneminen on loogista.
  • Anna visuaaliselle sisällölle vaihtoehtoinen kuvaus tekstinä.
  • Muista riittävät tummuuskontrastit.
  • Älä käytä pelkkää väriä merkityksen ilmaisemiseen.
  • Tee linkkiteksteistä ja otsikoista kuvaavia.
  • Käytä selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja jaksota sisältöä väliotsikoilla.

Lisätietoa

Suunnitteluohjeet eri käyttäjiä varten infograafeina

Ohjeet kuvien alt-teksteille (saavutettavasti.fi-sivusto)

Video ruudunlukuohjelman käytöstä

 

Katso myös nämä

Selkokieli auttaa maahanmuuttajaa integroitumisessa

Lue edellinen

Verkkosivut kuuluu kaikille!

Lue seuraava