Valtiovarainministeriön laatimassa hallituksen esityksessä käsitellään lakiehdotusta esteettömyys- ja saavutettavuusvalvonnan keskittämistä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille. Keskittämisen tavoitteena on yhtenäistää valvontaa sekä siihen liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Lausuntoja lakiehdotuksesta voi antaa 2.5.2024 asti.
Esteettömyyden ja saavutettavuuden valvontaa suoritetaan nyt kahdessa eri viranomaisessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo digitaalisten palvelujen saavutettavuusvaatimuksia. Liikenne- ja viestintävirasto puolestaan valvoo esteettömyysvaatimusten toteutumista. Se toimii myös eräiden tuotteiden esteettömyydestä annetun lain mukaisena markkinavalvontaviranomaisena.
Tuotteiden esteettömyyttä ja digitaalisten palvelujen saavutettavuutta ohjaavat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivit. Esteettömyys- ja saavutettavuusdirektiivien tavoitteita edistetään Suomessa jo kansallisella lainsäädännöllä. Direktiivien tavoitteiden edistäminen toteutuisi entistä paremmin, jos tuotteiden esteettömyyttä ja digitaalisten palvelujen saavutettavuutta arvioitaisiin ja valvottaisiin yhtenä kokonaisuutena.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavan lakeja digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, sähköisen viestinnän palveluista ja eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista. Lakimuutoksien myötä Etelä-Suomen aluehallintoviraston saavutettavuusvalvonnan yksikön henkilöstö siirtyisi Liikenne- ja viestintävirastoon. Lait tulisivat voimaan 1.1.2025
Voit antaa lausunnon lakiehdotuksesta lausuntopalvelu.fi (Ulkoinen linkki)2. toukokuuta mennessä.
Lisätietoja löydät:
Laki eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista Finlexissä (102/2023) (Ulkoinen linkki)
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Finlexissä (306/2019). (Ulkoinen linkki)